Bussikuski saa nuorta pillua

Olen viittäkymmentä lähestyvä ukkomies ja noin päällisin puolin minulla menee vaimoni kanssa mukavasti. En eroa varmaankaan muista miehissä siinä suhteessa, että katselen kauniita ja hyvävartaloisia naisia, nuoria ja vanhoja. Ajatuksissani kuvittelen kaikkea mahdollista, mutta toteutukseen onkin jo pitempi matka, rohkeuden puutetta, olen aina sanonut itselleni. Olin ajamassa illasta alkanutta lokakuista perjantain yövuoroani kaupunki-liikenteessä. Vuoroni oliContinue reading Bussikuski saa nuorta pillua

Seksiä riparilla papin kanssa

Nousin autosta ulos ja hengitin raikasta metsäilmaa. Nappasin kassit autosta ja löin oven kiinni, sitten veljeni jätti minut viikoksi mielestäni tuskan täyteiselle leirille. Raahasin kamani jo ennalta sovittuun mökkiin, jossa olin kolmisin bestiksieni kanssa. Valloitin alasängyn ja asettelin kaikki haluamilleni paikoille. Sitten lähdin päärakennusta kohti ja ajattelin tulevaa viikkoa. Sunnuntaina olisi konfirmaatio ja saisi naimaluvan,Continue reading Seksiä riparilla papin kanssa

Seksiä ja fysiikkaa

Katselin tylsistyneenä fysiikanluokkamme seiniä. En olisi istunut täällä, ellei olisi ollut aivan pakko. Aaltoliikettä käsittelimme, lukion eka luokka vasta meneillään. Edelliset kurssit olivat menneet heikosti, mutta yritin jatkaa vain sitkeästi. Enää muutama minuutti ja kellon viisarit siirtyivät haluamaani kohtaan. 15:00, perjantai-iltapäivä. Tapansa mukaan opettaja Jaakko Silvennoinen piti meitä yliaikaa, kun hän viimein ilmoitti tunnin loppuneen,Continue reading Seksiä ja fysiikkaa

Nuori ja haluttava tyttö

Olimme tutustuneet netissä nelisen kuukautta sitten, mutta tämä olisi ensimmäinen tapaamisemme ja olin oudon odotuksen vallassa. Täällä istuin autossa pienen kunnan oppilaitoksen edustalla. On elokuinen perjantai-iltapäivä ja odotan oppilaitoksen ulkopuolella autossani, koulun pitäisi loppua tältä päivältä melko pian. Tai ainakin sinun osaltasi, jota odotan saapuvaksi lukion portilta ulos. Ensimmäinen parvi iloisia ja meluavia nuoria käveleeContinue reading Nuori ja haluttava tyttö

Nuoren tytön seksikokemukset osa 1

Tällä hetkellä olen tavallinen 15-vuotias tyttö. Olen 168cm pitkä, hoikkavartaloinen. Pyöreitä kasvojani korostavat puolipitkät keskiruskeat hiukset, joita tykkään pitää avoimina. Viimeisen kahden vuoden aikana kehoni on alkanut kehittyä kohti naiseutta. Lantioni on hieman leventynyt, peppuni pyöristynyt ja rintani kasvaneet pyöreiksi ja sieviksi, jotka vaativat jo B-kupin rintaliivit. Pukeudun kuten lähes kaikki ikäiseni tytöt. Mieluiten päälläniContinue reading Nuoren tytön seksikokemukset osa 1