Petin miestäni etelän matkalla

Ei kaukana ikkunastamme, samassa tasossa pienen kujasen toisella puolen kattotasanteella venytteli tumma mies. Päällään hänellä oli urheilumallinen t-paita jonka helma ulottui suunnilleen napaan asti, alapäästään hän oli alasti. Paksuhko kulli roikkui kauniilla kaarella suoraan eteen ikäänkuin raskaan terskan painamana. Terskan tummanpuhuva pää heilahteli lähelle karvaisten reisien puoliväliä. Muut vartalonosat olivat kohtalaisen sileitä ja puhtaita karvoituksesta,Continue reading Petin miestäni etelän matkalla

Suloisen seksikäs Sinikka

Lähdin kovalla kiireellä matkaan kohti kaupunkia. Olin päässyt kääntymään omalta tienpätkältä yleiselle pikkutielle, kun vaimoni serkku Sinikka osui silmiini. Sinikka raahasi perässään pyörillä kulkevaa matkalaukkua lumen peittämällä tienpinnalla. Olkapäällä ja toisessa kädessä oli vielä pienemmät kantamukset. Painoin apukuskin ikkunan auki ja pysähdyin hänen heiluvan kätensä eteen. – Mikä hätänä? – Mun pitäisi lähettää sähköpostia työpaikalle…Continue reading Suloisen seksikäs Sinikka

Nussin tyttöystäväni äitiä kesälomalla

Tarinani tapahtumat ajoittuvat muutaman vuoden takaiseen kesään jolloin olin viettämässä kesälomaani tyttöystäväni perheen luona. Tyttöystäväni asuu toisella paikkakunnalla kuin minä ja olin heidän luonaan tällä kertaa pari viikkoa yhteen menoon, olihan kauan kaivattu kesälomamme! Perheeseen kuuluu tyttöystäväni Ninan (19v) lisäksi hänen pikkusisko Nea (16v), äiti Minna (42v) ja isä Pertti (47v). Itse olin tuolloin 23vContinue reading Nussin tyttöystäväni äitiä kesälomalla

Petin miestäni työkaverini kanssa

Jo parin vuoden ajan olin ollut uskoton perheelleni, miehelleni ja lapselleni. Kaikki alkoi työpaikkamme yhteisestä syyskauden avauksesta viikkoa ennen kuin kouluumme tulisivat uudet opiskelijat ja alkaisimme työskentelyn heidän kanssaan, sekä jatkaisimme vanhojen kanssa siitä mihin olivat keväällä jääneet. Olimme olleet neljän tunnin saaristoristeilyllä, syöneet ja seurustelleet kertoillen taakse jääneen kesän muistoja. Olin tutustunut lähemmin erääseenContinue reading Petin miestäni työkaverini kanssa

Vierasta kullia lenkkipolulla

Nussi nussi tyttökulta, huohotti mies allani. Hiukan lihava, pyöreävatsainen karvarinta, jonka olin iskenyt lenkkireittini varrelta. Mies oli mielestäni vanha, ainakin päälle viidenkymmenen, harvahiuksinen ja perheellinen, tai ainakin vaimon omistava jässikkä, johon viittasi sormus vasemman käden nimettömässä. Silmät puoliummessa hän nautti ratsastuksestani ja piti minua vyötäröstä etten olisi luiskahtanut pois hänen kulliltaan, sillä hikinen kupuravatsa oliContinue reading Vierasta kullia lenkkipolulla